Pentu sijoitukseen
Harkitsetko sijoituskoiraa meiltä? Hienoa! Jos sinulla ei ole sijoituskoirasta kokemusta ennestään, seuraavassa on esiteltynä, mitä sijoituskodilta vaadin ja toisaalta, mitä sijoituskoira voi perheelleen tarjota.
Sijoituskoira on koira, joka jää luovuttajan eli yleensä kasvattajan omistukseen, mutta asuu sijoitettuna toisaalla. Sijoituskoirien kautta kasvattajalle avautuu mahdollisuus säilyttää jalostuskäytössä enemmän koiria, kuin mitä on mahdollisuus pitää kotona. Koska minulle on tärkeää, että koirat saavat myös yksilöllistä huomiota ja hyvän peruskoulutuksen, en tahdo kasvattaa kotona asuvaa laumaani turhan suureksi. Siksi sijoituskoirat ja niiden ihanat perheet ovat kasvatustyöni elinehto. Kun sijoitusehdot täyttyvät, koira siirtyy sijoitusperheensä omistukseen, mutta se ei tarkoita, etteikö minua kasvattajana enää kiinnostaisi koiran kuulumiset.
Sijoituskoira tarjoaa perheelleen mahdollisuuden päästä kurkistamaan koirankasvatuksen jännittävään maailmaan. Sijoituskoiran kautta on helppo innostua erilaisista harrastuksista, jopa kasvattamisestakin! Näyttelyharrastajalle sijoituskoira on hyvä vaihtoehto yleensä jo siksi, että sijoitettava pentu on usein pentueen lupaavin myös ulkomuodollisesti.
Toivoisin sijoituskodilta aktiivista otetta koiran omistamiseen. Sijoituskoiran kanssa harrastaminen on enemmän kuin suositeltavaa. Huolella sosiaalistettu, hyvin koulutettu koira on helppo ottaa mukaan pentulomalle, ja toisaalta koirallekin on stressittömämpää, kun se on tottunut erilaisiin ihmisiin ja paikkoihin jo ennen mahdollista jalostuskäyttöään. Kilpailu ei kuitenkaan ole missään määrin pakollista, ja kuten kaikki kasvattini, myös sijoituskoirat myydään lemmikeiksi eikä harrastusvälineiksi.
Pyrin sijoittamaan jokaisesta pentueesta vähintään yhden pennun. Koira sijoitetaan aina Kennelliiton
sijoitussopimuksella lisäehdoin. Kasvattamani nartut sijoitetaan yhdestä pentueesta ja urokset kolmesta
pentueesta. Ulkomailta tai muista kenneleistä hankittujen pentujen kohdalla pentuemäärä saattaa olla
suurempi.
Sijoituskodin velvollisuudet:
- Ylläpitää avointa ja keskustelevaa yhteyttä kasvattajan ja sijoitusperheen välillä
- Pitää kasvattaja ajan tasalla koiran terveyttä koskevissa asioissa sekä nartun kohdalla valvoa
- juoksukiertoa ja ilmoittaa juoksun alkamisesta
- Kouluttaa ja sosiaalistaa koira niin, että kasvattajalle ei ole mahdottomuus viedä sitä esimerkiksi
- näyttelyyn tai ottaa kotiinsa jalostuskäyttöön näiden seikkojen laiminlyönnin takia
- Kohdella koiraa kuin omaa, rakasta perheenjäsentä huolimatta siitä, että sen laillinen omistajuus
- on muualla
Kasvattajan velvollisuudet:
- Ylläpitää avointa ja keskustelevaa yhteyttä kasvattajan ja sijoitusperheen välillä
- Ilmoittaa sijoituskodille ajoissa koiran jalostuskäytön suunnitelmista
- Huolehtia asiaankuuluvat terveystutkimukset koiralle ennen sen jalostuskäyttöä
- Olla tukena ja turvana myös sijoitussopimuksen ehtojen täyttymisen jälkeen
Sujuva yhteistyö kasvattajan ja sijoituskodin välillä mahdollistaa toimivan, mukavan sijoituskokemuksen.
Lisätietoja sijoitusasioissa saat kysymällä sähköpostitse tai puhelimitse!
Tekstin kirjoittanut © SUSUNAN